sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kurja mielenterveyskuntoutuja

Heräsin aamuyön viimeisinä tunteina astmakohtaukseen. Nousin istumaan ja otin henkäyksen Ventolinea. Sen jälkeen puin housut jalkaan, kiskoin lämpimimmän takkini ylleni ja lähdin tupakille. Tuijotin maailmaa hetken aikaa, ihmettelin kuinka helppoa olisi kadota tuon pimeän sekaan. En minä halua kadota. 
Sisällä keitän kahvia hienolla kahvikoneellani ja katselen keittiötä: tiskit pitäisi pestä, apupöytä pyyhkiä, järjestyskin on hieman kehno. Lamaannun. En tiedä mitä tehdä. 

Avaan aikani kuluksi Hevostalli.netin foorumin, selailen eri viestiketjuja kunnes silmiini osuu ketju nimeltä "Miten aiot auttaa huonompiosaisia?". Aloitus tuntuu ajatuksena suloiselta, voisinko minä auttaa jotenkin? Hetken kuluttua myönnän että ajatus on hieman naiivi. Minulla ei ole juurikaan annettavaa, Suomen Punainen Risti saa takuulla vaatelahjoituksia enemmän kuin tarpeeksi ja työntekijät vievät kuitenkin parhaat päältä. Silloin tällöin annan kolikoita lipaskeräyksiin. Päädyn lukemaan yksittäisen viestin, tunnen valtavaa surua. 


Re: Miten aiot auttaa huonompiosaisia?
Lähettäjä: vv
Päivämäärä:   17.9.15 11:20:10
hyljeksiä mielenterveys ja päihdeongelmaisia sekä muita työtä vieroksuvia. Muita auttaa ja maksaa veroni.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun luen tai kuulen vastaavaa. Mielenterveyskuntoutuja on automaattisesti menetetty tapaus. Pelkkä sana saa kylmät väreet kulkemaan pitkin käsivarsia, se kuulostaa negatiiviselta. Tuntuu että sanan merkitys ihmisten suussa on muuttunut matkan varrella. Mielisairas? Ihminen joka istuu siinä tutussa kantapaikassa ja puhuu itsekseen kuola valuen suupielestä näkien pieniä vihreitä miehiä. Luullakseni suurin osa näistä väheksyvistä ihmisistä on keski-ikäisiä vanhan koulukunnan hyvätuloisia kasvatteja, jotka maksavat valtavia veroja. Nämä ihmiset ovat katkeria. 

Minä en vieroksu työtä. Pelkään sitä. Pelkään mitä tapahtuu kun astun työpaikalleni ja ahdistuskohtaus iskee. Pelkkä ajatus töihin menemisestä lamaannuttaa. On niin paljon kysymyksiä mielessä, että en tiedä mitä tehdä. Voinko istua tähän? Jos nostan housujani niin näkeekö muut? Huomaavatko nuo ihmiset että olen erilainen? Naurettavia, hassuja asioita nousee mieleen. Koen sen samanlaisena sekasortona kuin astuessani keittiöön. En yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä, mistä aloittaa. Olen turtunut.

Maksan pienestä eläkkeestäni minulle kuuluvat hyvin pienet verot. Yritän olla olematta yhteiskunnalle riippakivi, mutta valitettavasti joudun silti anomaan Kelalta asumistukea, muuten päätyisin kodittomaksi. Minä en ole rikas, vouti on jo päässyt koskettamaan kylmällä kädellään. Saan neljäkymmentä euroa viikossa, jolla maksan kaikki päivittäistarpeeni: ruokani, käsikauppalääkkeeni, bussimaksut terapiaan. En voi sanoa eläväni leveästi. Jos tarvitsen kipeästi jotain, se tarkoittaa että joudun luopumaan jostain muusta. 

Olen tietoinen Suomen taloustilanteesta. Ymmärrän että yhteiskunta on tuohtunut meidän mielenterveyskuntoutujien helposta elämästä. Me vain makaamme kotona ja rahaa virtaa tilille samaan tahtiin kun kulutamme julkisen sektorin palveluita ja valtion kassa käy. Tiesitkö sinä, että hyvissä ajoin aloitetut masennuksen tukitoimenpiteet tuovat valtiolle miljoonien säästöt kun psykiatrisia sairaalahoitojaksoja voidaan vähentää. Tiesitkö että työkyvyn tukeminen ajoissa säästäisi valtiolta miljardeja euroja

En tunne enää surua, olen vihainen. Aion sulkea tietokoneen ja jatkaa kahvin juomista teidän verorahoillanne hienosta kapselikeittimestäni. Ai niin, ostin keittimen käytettynä ja maksoin siitä kymmenen euroa. Minä joudun tekemään valintoja, jotta voin pitää katon pääni päällä. Minulla on yhtäläinen oikeus hyvään elämään, vaikka olenkin kurja mielenterveyskuntoutuja


maanantai 18. toukokuuta 2015

04. Negatiivisten tunteiden mestari osa 1

Haluan kirjoittaa tämän kaksiosaisen postauksen masennuksen kognitiivisesta (=tiedonkäsittelyn toiminnot) oireistosta koska minulla on siihen mahdollisuus, ja haluan juuri sinun tietävän ettet ole ongelminesi yksin. Haluan myös, että sinä siellä ruudun toisella puolella ymmärrät, että masennus on oikea sairaus. Näiden postausten kirjoittaminen on ollut minulla mielessä siitä lähtien kun muutama viikko sitten kävin paikallisen psykologin luennolla osana omaa terapiaani. Lähteenä tähän juttuun on käytetty sekä omia kokemuksiani, että kyseisen luennoitsijan materiaalia: Kalska & Kähkösen artikkelia Kognitiiviset muutokset yksisuuntaisessa masennuksessa (Duodecim 2004). 

Muisti, oppimiskyky ja keskittyminen ovat isossa roolissa kognitiivisen oireiston osalta. Oletko aiemmin rakastanut lukemista, mutta jostain syystä et enää muista lukemaasi, tai et jaksa samalla tavalla keskittyä siihen tai television katselemiseen? Koska masentuneen tiedonkäsittely voi tietyillä osilla heikentyä ja esimerkiksi uuden asian opetteleminen voi olla haastavaa. Havainnollistavana esimerkkinä itse joskus ihmetellyt entisen poikaystäväni kanssa pelatessa videopelejä, että miten hän voi muistaa pelattavan alueen ja paikat joissa on käynyt, kun itselläni on hirveästi ongelmia pysyä edes oikealla polulla. Uusien paikkojen opettelu voi olla vaikeaa koska näönvaraisessa muistissa esiintyy vaikeuksia. 

Masennukseen liittyy vähentynyt aktiivisus aivojen etuosissa, jotka vastaavat ajatusten joustavasta muokkaamisesta, jolloin tiedonkäsittely muuttuu. Masentuneessa mielentilassa juuttuu helposti ajattelemaan negatiivisesti, yleistämään asioita (kaikki on aina huonosti, mikään ei mene niin kuin haluaisin, epäonnistun joka kerta), jokainen pettymys tuntuu huomattavasti suuremmalta verrattuna keskivertoihmiseen: pienikin pettymys saattaa aiheuttaa valtavan tunnevyöryn, koska puolestaan aivojen tunteita säätelevällä alueella aktiivisuus on lisääntynyt. 

Vaikka masentuneella esiintyisi muistivaikeuksia, niin masentunut on äärimmäisen hyvä imemään itseensä negatiivisia muistikuvia: omasta elämästä mielessä on ne ikävimmät tapahtumat, televisiosta tai lehdestä mieleen jää tarkkojakin kuvauksia esimerkiksi luonnonmullistuksesta tai rikoksesta. Näin ollen kutsuisin masentunutta negatiivisten tunteiden mestariksi. Taipumus negatiiviseen ajatteluun on vahvistunut, Arjen pienet onnistumiset ja mukavat tapahtumat jäävät helposti taka-alalle tai unohtuvat kokonaan. 

Listaan muutaman vinkin, jolla olen itse onnistunut helpottamaan elämääni.

 ♥ Kirjoita ylös jokainen pieni asia, joka on tuottanut päivän mittaan iloa
 ♥ Ole ylpeä jokaisesta pienestä asiasta jonka olet saanut toteutettua
 ♥ Selaa vanhoja valokuvia ja yritä muistella hyviä hetkiä
 ♥ Ulkoile, luonnossa liikkuminen ravitsee mieltä
 ♥ Lepää, aivot tarvitsevat riittävästi lepoa
 ♥ Naura, nauraessa stressihormonien taso laskee
 ♥ Merkitse kalenteriin ylös pienetkin asiat
 ♥ Älä vertaa omaa suoritustasi muihin, sinä olet sinä!

Arkistojen kätköistä niitä onnellisia hetkiä!  ♥

maanantai 13. huhtikuuta 2015

03 Minä osaan, pystyn ja kykenen

"Istun ruokapöydän ääreen, olen juuri lämmittänyt mikrossa eilistä pastaa. Tunnen yhtäkkiä suurta ylpeyttä saavutuksestani. Olen ollut kolme tuntia terapiassa, hakenut lääkkeet apteekista, muistanut ostaa uuden tupakka-askin, ja kotiin tullessani laitoin takkini siististi henkariin roikkumaan. Ennen ruokaa viikkasin kaikki käyttövaatteeni siistiin pinoon ja järjestelin ympäristöäni. Minä olen onnistunut!"

Masennus on toimintakykyyn vaikuttava sairaus


Joku saattaa ajatella että onpa tuo ihminen vähään tyytyväinen, mutta itse asiassa, tänään tekemäni asiat kuluttavat minulta huomattavasti enemmän energiaa kuin "normaalilta", terveeltä ihmiseltä. Masentuneena ajattelee usein että mikään ei onnistu, minä olen huono ihminen kun en jaksakaan tiskata, vaikka aiemmin se on ollut ihan normaali osa arkipäivän rutiineja. Masennusta sairastava ihminen ei ole laiska, vaan henkilön toimintakyky on alentunut. 

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut olevani laiska, kuinka minun pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousta sieltä sängynpohjalta. Kuinka kaikilla muillakin on ongelmia, mutta he jaksavat hoitaa päivittäiset rutiinit ja käyttäytyä kuten normaalit ihmiset. Henkilökohtaisesti minua ärsyttää se, että minun pitäisi olla normaali. Kuka tai mikä määrittelee mikä on normaali elämä?

Onko normaali ihminen töissä käyvä, luonteeltaan aina iloinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen, jolla on avo- tai avipuoliso, aina puhdas koti, ihana ja rakastava suku? Ihminen, joka ei koskaan epäonnistu, jonka arki sujuu kuin tanssi. Elääkö tällainen ihminen normaalia elämää? Meillä jokaisella on oikeus määrittää se, mikä meidän kohdallamme tarkoittaa normaalia. 

Minun kohdallani normaali elämä tarkoittaa sitä, että olen saanut toimintakykyäni hieman takaisin. Normaali tarkoittaa muutosta, muutosta omassa aloitekyvyssäni, tavassani toimia, mutta myös tavassani ajatella. Minulla on oikeus sanoa, että tänään en jaksa. Niin on myös sinulla.

Minä en ole laiska. enkä minä ole pelkkä sairaus. Kaikkien oireideni alla on ihan tavallinen ihminen, jolla on ollut kaikki herkkyystekijät masennuksen syntymiseen. Minä olen minä, tavallinen 21-vuotias nainen, harrastan ratsastusta, minulla on ystäviä, mutta minun toimintakykyni on madaltunut. Minulla on oikeus olla ylpeä niistä asioista, jotka saan suoritettua siitä huolimatta että tuntuu etten pysty. Minä olen ylpeä itsestäni, minä en häpeä sitä että olen sairas.



torstai 19. maaliskuuta 2015

01 Minä haluan

Ensimmäinen luku uudessa blogissa, eikä aavistustakaan mitä kirjoittaa. Moni tunnistaa minut varmaan Muija ja Tosimuija -blogin takaa, mutta elämänmuutoksen yhteydessä vanhalta blogilta putosi pohja täysin, joten en kokenut kannattavaksi sitä jatkaa. Pääasiassa tuntuu, että en halua kirjoittaa pelkkää pintaa ja tällä tavalla sekoittua massaan, vaan haluan jakaa oikeita asioita arjestani: sellaisia asioita, joihin toisen ihmisen on helppo samaistua.

Haluan jakaa tunteeni ja tietoni liittyen masennukseen ja syömishäiriöön, ja haluan kertoa kuinka selviän päivästä toiseen terapian, perheen ja ystävien tuella. Joskus saatan haluta kertoa uudesta esineestä, jonka olen ostanut koska sekin osa minun arkeani, muttei kuitenkaan pääasia. Haluan tarjota teille muutakin kuin pintaraapaisun siitä millaista minun elämäni on. Toivon, että osaan kertoa asiani kattavasti mutta tarpeeksi omaperäisesti, jotta jaksatte lukea edes osan kirjoituksistani. Ennen kaikkea toivon, että kykenen antamaan osan itsestäni teille ja heittäytyä kirjoittamisen pauloihin.